Viimeiset viikot, levottomuus ja mieleni kommervenkit

Espanjan jälkeen kuluneena aikana suurimmalla frekvenssillä esiintyvä olotilani on ehdottomasti ollut turhautuneisuus. Vihaan jonkin asian epätietoista odottamista vailla tietoa siitä, milloin lopullinen tuomio koittaa. En voi laskea päiviä tai tunteja ja alistua odottamaan, kun en osaa arvioida, tuleeko vastaus minuutin päästä, ensi kuussa vai ei ollenkaan. Soudan ja huopaan. Soittelen perään, en saa maileihini vastauksia, katselen uusia vaihtoehtoja, en tiedä mitä haluan ja t-u-r-h-a-u-d-u-n!

Selkokielellä: harjoitteluni ajankohta tai paikka tai mikään muukaan ei siis vieläkään ole selvinnyt, mikä aiheuttaa mulle epämiellyttäviä tuntemuksia.

Edelliseen liittyen soitin tänään n. 40 minuutin ulkomaanpuhelun Saksaan. Haastattelua ei käytykään pääasiassa englanniksi, kuten olin olettanut, vaan saksaksi. Seuraus: tuskallista, kiusallista takeltelua ja blackouteja. No, ne englanninkieliset osuudet meni ihan hyvin... En edes tiedä haluanko koko paikkaan, mutta jos muut hakijat olisivat yhtä kokemattomia saksanpuhujia kuin minäkin ja erottuisin heistä jotenkin edukseni, epäilemättä ottaisin paikan jo päästäkseni ensimmäisessä kappaleessa mainitusta piinasta. Mahdollisuuksiani pidän pieninä, joten asetan tapahtuneen mielessäni kokemusten kategoriaan. Eipä tunnu suomenkieliset haastattelut enää ollenkaan vaikealta, jos käytän tätä vertailukohtana.

***

Kouluun liittyen voin kertoa, että olen suorittanut loppuun tutkintoni viimeiset kurssin sekä palauttanut kandityöni neljästi tai viidesti ja lopulta saanut sen hyväksytettyä. Kandin saamat pisteet olivat keskitasoa ja vastasivat tarkalleen omaa mielipidettä työni laadusta, enkä olisi pystynyt parempaan. Silti jossain mieleni pohjalla kummittelee mörkö, joka vihjailee mun olevan laiska, tyhmä ja saamaton, kun työni ei kilpaile huippupisteistä. Elämäni olisi kummasti helpompaa, jos osaisin olla tyytyväinen "ihan kivaan".

Koulun suhteen mua työllistää enää ensi viikolla odottava kandityöhön liittyvä kypsyysnäyte (lienee pala kakkua), jonka suoritettuani voin hakea todistusta siitä, että olen saavuttanut kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon. Jäljellä on myös vielä yksi luento ynnä tentti ranskan kurssilla. En jaksaisi enää opiskella, joten saan kiittää onneani siitä, että loput koulupuuhasteltavani liittyvät aiheeseen, jossa olen luonnostani hyvä ja joka ei vaadi kummempaa puurtamista.

***

Jakaakseni teille jotain "Mitä ajattelin tänään"-materiaalia, kopioin sen kummemmin järjestelemättä tämänpäiväisen merkintäni nimeltä "Muistoja vuosien takaa" livejournalistani:

Mulla alkoi yhtäkkiä soimaan päässä Days sinä versiona, jona sitä näppäilin kitarallani ja lauloin itsekseni, ennen kuin koko biisiä oli julkaistu tai olin kuullut sitä kenenkään muun esittämänä. Kitaransoittotaitoni ei ollut tuolloin kovin pitkällä (nyt se on lähes kokonaan unohtunut) eikä mun sävelkorvakaan ole vieläkään parhaasta päästä, joten oma versiossani oli joitakin ihan erilaisia kulkuja.Outoa tässä on se, etten ole muistanut tuota säveltä vuosiin, vaikka mulla on muistikuva siitä, että olisin joskus yrittänyt palauttaa sen mieleeni, onnistumatta.

Mietin aiemmin tänään muistamista ja muistien tallentumista aivoihin. Elokuvissahan muistinmenetyksen kokevat ihmiset yleensä unohtavat tietyn ajanjakson elämästään. Toimiikohan se noin oikeassakin elämässä? Jos näin on, muistojen tulee olla aivoissa aikajärjestyksessä, eikä vaikkapa teemoittain. Muistoja täytyy prosessoida, jotta voi yhdistää toisiinsa eri aikoina samanlaisina tapahtuvia asioita... Esim. jos kuulen tänään isäni nauravan kovaäänisesti, tulee mieleen joku toinen kerta kuin näin tapahtui. Aika jännää.Olisi kiva lukea jotain arkikielelle käännettyjä (vrt. tieteellisesti kirjoitetut) artikkeleita muistoista.


***

Tänään olen nähnyt puhelinhaastattelun lisäksi myöhästynyt jäykkäkouristusrokotusajastani mutta puhunut itseni sisään, hengannut koulukaverin kanssa, ostanut lauantain kasaribileisiin vaatetusta, kiinnostunut jenkkisarja Heroesista ja täyttänyt erään potentiaalisen harjoittelupaikan lähettämän erittäin kummallisen analyysilomakkeen. Olen siis ollut sosiaalinen, aikaansaava ja onnistunut täyttämään aikana erinäisillä askareilla, mutta energianpuuskassa tiskatessani mua alkoi silti taas ahdistaa. En tiedä mitä haluan, pyörin samojen maailmallisten ja pääni sisällä olevien ongelmieni parissa päivästä toiseen eikä mikään muutu. Mun elämässä on kaikki "ihan hyvin", mutta olen levoton ja ahdistun, kun aika vain kuluu enkä tunne itseäni yhtään eheämmäksi. Sumplimiskyvyistään ja itsenäisyydestään ylpeälle sielulle on vaikeaa, kun ei osaakaan korjata itseään eikä ratkaista ongelmia.