Espanjassa 25.-30.3.2009
Matkani alkoi kotona turhan aikaiseen herätyskellon soittoon. 6.40 hytisin jo Itäkeskuksen bussipysäkillä. Aamuaurinko oli kaunis ja olisin halunnut aloittaa jo kuvien räpsimisen, mutta uskaltanut ottaa käsiä pois taskujen lämmöstä kaivaakseni kameraa esiin. Matkalla lentokentällä ohitimme lämpömittarin, joka näytti kymmentä pakkasastetta. Korkea aika siis poistua maasta!
Lufthansa ei ilmeisesti ollut samaa mieltä, sillä ensimmäinen lentoni oli mukavat 1h 15 min myöhässä. Tästä johtuen tuli pikkaisen kiire Frankfurtissa vaihtamaan konetta, sillä Suomen-koneeni laskeutui samaan aikaan, kun mun olisi pitänyt jo kiivetä seuraavaan menopeliin... No, sehän ei toki estänyt mua juoksemasta äkkiä kauppaan ostamaan saksankielistä matkalukemista. Mukaani tarttui Fucking Berlin, joka kertoo perheensä eloa prostituutiolla rahoittavasta opiskelijasta. Lisää ideoita mun matkakassan kartuttamiseen? No joo...
Iltapäivällä löysin itseni onnistuneesti Barcelonan lentokentältä (yllättäen tämäkin kone oli myöhässä), ja onnistuin löytämään keskustaan menevän bussinkin. Joku tyttö tuli juttelemaan mulle, koska näytin sen mielestä hollantilaiselta. Rupateltiin sitten niitä näitä matkan ajan, perinteistä reppumatkailijoiden small talkia. Tyttö oli sohvasurffaamassa eli oli löytänyt netistä couchsurfing-sivulta jonkun paikallisen henkilön, joka oli lupautunut majoittamaan hänet ilmaiseksi. En kyllä tiedä, jaksaisinko itse kokeilla moista, sillä pakko olla sosiaalinen ja vieraan nurkissa luuraaminen ei oikein ole mun juttu...
Placa de Catalunyalla astuin bussista lämpimään auringonpaisteeseen ja tunsin tulleeni oikeaan paikkaan. Kohta Katjakin löysi mut. Menimme hostellille heittämään kamat, ja lähdimme melko pian matelemaan keikkapaikan suuntaan etsien sopivaa ruokapaikkaa. Tulimme siihen tulokseen, että L'Eixamplen alueella ei selkeästi syödä mitään, sillä kunnollisen ruokapaikan löytäminen oli ihan mahdotonta! Keikkapaikalla käännyttyämme päädyimme johonkin "ravintolaan", jossa join elämäni pahinta valkkaria ja söin elämäni huonoimman pihvin. Yök. No, saimmepa ainakin mahan täyteen.
Keikkapaikalle saavuttuamme totesimme jonon ylttävän melkein korttelin ympäri, ja laiskoina menimme toisille viinilasillisille viereisen hotellin baariin. Olisi pitänyt uskoa Katjan varoitteluja siitä, ettei Espanjassa oikein juoda valkkaria, sillä täällä juomani viini oli yhtä pahaa kuin edellisessäkin paikassa. Lopulta raahauduimme jonon jatkoksi ja pääsimme sisään viimeisten joukossa. Sisällä pääsimme änkeämään kuitenkin melko hyville paikoille, viidenteen riviin Paulin reunaan.
Melkein vuoden keikkatauon jälkeen odotin, ettei keikka enää juurikaan vaikuttaisi muhun, mutta että olisi mukavaa nähdä poikien esiintyvän pitkästä aikaa. Ja paskat! Alkumusiikin alkaessa sama euforinen urpohymy levisi mun kasvoille, ja se tuntui ihan samalta kuin ennenkin. Still feels like the first time nimenomaan. <3
Keikan jälkeen hengattiin ulkona vähän aikaa, mutta lähdimme sitten väsyneinä tallustamaan hostellin suuntaan. Keikkapaikka oli taas kerran jollain vähän slummihtavalla alueella, joten ei kauheasti nautittu kipittelystä. Niinhän siinä sitten kävikin, että parin korttelin jälkeen napattiin ohiajava taksi ja huristeltiin laiskoina sillä hostellille nukkumaan.
Aamulla heräsimme vähemmän pirteinä. Aamupalan jälkeen otimme tavaramme ja lähdimme valumaan bussiaseman suuntaan. Asemalla ostimme liput seuraavaan Valenciaan menevään bussiin. Katjalle oli aiemmin sanottu, ettei bussiyhtiöllä ole mitään alennuksia, mutta löytyipäs 20% nuorisoalennus meille, kun yllytin Katjaa vähän neuvottelemaan. Kuka väittää, ettei vänkäämällä pääse mihinkään?
Neljän tunnin bussimatka hurahti yllättävän nopeasti Katjan iPodia kuunnellessa, juoruillessa ja maisemia ihaillessa.
Saavuttiin Valenciaan iltapäivällä ja meidän PITI mennä keikkapaikalle ajoissa välttääksemme hullun jonon, mutta... noh... ei onnannu. Jumitimme Katjan luona (söpö espanjalaiskämppä, muuten) vaikka kuinka kauan, mässäsimme itsemme turvoksiin feikkipaellalla, mansikoilla ja suklaajätskillä, ja muuten vain jumitimme. Keikkapaikalle päästyämme tajusimme unohtaneemme sädetikut, joten ei kun hakemaan... Lopulta oltiin paikalla siinä yhdeksän maissa, ja tällä kertaa unohdimme sivusta katsomisen ja änkesimme itsemme jonoon. Oli muuten vieläkin epäilyttävämpi keikkapaikka kuin viimeksi: rakennuksen takana oli valtava, autio, pimeä kenttä; tyhjistä makasiinirakennuksista kuului välillä ääniä, ja Katja näki katolla valoa.
Keikka oli yhtä hyvä kun eilinenkin, Katjan mielestä vielä parempikin. Olimme edempänä ja keskellä tällä kertaa, ja nyt sain otettua parempia kuviakin.
Julkkiksina esiinnymme toki myös Youtubessa:http://www.youtube.com/watch?v=5f9jfeIu2h0
Keikan jälkeen oli vähän levoton olo. Seuraavana päivänä pitäisi sitten relata ja katsella nähtävyyksiä Valenciassa. Tai...
...varata yöllä keikkaliput ja hostelli netistä, hankkiutua kahdeksan jälkeen aamulla bussiasemalle ja ostaa viimeiset kaksi paikkaa Madridiin menevään bussiin. OHO!
Madrid vei sydämeni kokonaan. Ihana leppoisa kaupunki, todella selkeää espanjankieltä ja reissun ehdottomasti parhaat ruuat. Pyörimme ympäri vanhaa kaupunkia, hengasimme kahviloiden terassilla ja nautimme sangriaa ja runsaan espanjalaisen aterian katuravintolassa (josta erään orkesterin jäsenet yllättivät meidät itse teosta). Ympäröivä kauneus lämmitti mieltä ja 27 asteen lämpö vartaloa. Tällä kertaa keikkapaikkakin oli keskellä kauneinta vanhaa kaupunkia, eikä missään teollisuusalueella.
Viimeinen keikka ei mennyt yhtä hyvin kuin edelliset, sillä muhun iski armoton laskuhumala ja alkoi vain väsyttää. Keikan jälkeen katselimme, kun pojat kuljetettiin jossain turvasaattueessa ulos, ja lähdimme sitten hotellille nukkumaan. Bilbao saisi tällä kertaa jäädä väliin.
.
Seuraavana päivänä oli vihdoin sightseeing-päivä. Kävimme katsomassa kuninkaanpalatsia ja käppäilimme ympäriinsä, mutta sitten kaupunki päätti epäsavustaa meidät ulos eli muuttui niin jääkylmäksi ja tuuliseksi, että oli korkea aika häipyä. Katja oli menossa takaisin Valenciaan ja mä päätin jatkaa matkaa Barcelonaan vielä pariksi päiväksi ennen paluuta Suomeen. Odottelimme iltaan, sillä mun bussimatka kestäisi ihanaiset kahdeksan tuntia, enkä halunnut saapua Barcaan värjöttelemään esim. aamuyöllä neljältä.
.
Iltasella tiemme erkanivat ja yhdeltätoista löysin itseni bussiasemalta Zaragozaan ja Barcelonaan menevät bussin edessä. Kerroin kuskille olevani menossa Barcelonaan ja osasin kysyttäessä jopa tarkentaa, mille bussiasemalle, joten sain laitettua laukkuni oikeaan matkatavaratilaan. Bussissa yritin uinua, mutta pomppivasta kyydistä ja bussin pysähtelyistä johtuen en oikein päässy horrostilaa syvempään uneen. Muutaman tunnin kuluttua pysähdyimme Zaragozaan, ja kuski sepusti pitkät pätkät jotain, mistä ymmärsin sanat "vaihtaa" ja "Barcelona". Yritin kysyä takanani istuvalta, pitääkö mun vaihtaa bussia (eli mun palikkaespanjalla: voinko vaihtaa barcelonaan?????) ja se sanoi, että joo. Keräsin kamani ja menin varuiksi kysymään kuskilta ("Menen Barcelonaan. Voinko vaihtaa bussia???"), joka vastasi taas päläpäläpälä mistä en tajunnut mitään. Kuski huomasin loistavat espanjanlahjani, huokaisi syvään ja puhui hitaasti kuin hitaasti vähäjärkiselle: "ei tarvitse vaihtaa, vaihdamme täällä vain kuskia" ja näytteli vielä kääntävänsä rattia. Aaaa... selvä homma. Menin takaisin nukkumaan. (Kiitti hei takana istuva häiskä, joka halusit päästä musta eroon...)
.
Aamulla kuin ihmeen kaupalla pääsin Barcelonan Pohjoiselle bussiasemalle. Kävin asemalla vessassa, ja siellä oli aulassa joku periespanjalainen nyrkkitappelu meneillään, ja toinen pukari huusi kuin sitä olisi puukotettu. Nice... Kävelin asemalta mun uudelle hostellille, mikä oli hiukan tuskallista, sillä mun jalat olivat turvonneet bussimatkan aikana ja kengät puristivat jalkoja ihan hulluna. Pääsin kuin pääsinkin hostellille, kirjauduin sisään ja onneksi niillä oli mun sänky jo vapaana, sillä kellahdin sille heti ja vaivuin saman tien uneen.
.
Sen sunnuntain ja seuraavan maanantain kävelin ympäri Barcaa valokuvaamassa ja nauttimassa katalonialaisesta tunnelmasta. Puhuin kaikkialla espanjaa (vaikken paljon osaakaan), ja olin ylpeä itsestäni tajutessani pärjääväni kielellä. Maanantaina illalla lensin taas Frankfurtin kautta Helsinkiin (Ensimmäinen kone oli myöhässä, toinen juuri ja juuri aikataulussa. Onnea Lufthansa, vain 3/4 koneesta myöhästyi!). Astuin lentokentän ovista ulos klo 1.40, kun viimeinen bussi oli mennyt 1.35. Perus... hyppäsinpä siis taksiin, ja vihdoin pääsin kotiin nukkumaan.
***
Ihastuin Barcelonan arkkitehtuuriin. Vaikka yleisesti mua ei pidetä mitenkään tarkkaavaisena henkilönä, arkkitehtuurissa huomasin kaikkia pieniä yksityiskohtia. Huomaa heti eron huomiokyvyssäni, jos asia oikeasti kiinnostaa mua. Tässä muutamia poimintoja Barcan erikoisuuksista:
Vanhan kaupungin hämy oli jotenkin mystinen, ja kapeilla kujilla klopotellessani tunsin olevani jossain vanhemmassa ajassa.
Barcelonassa oli paljon myös modernia arkkitehtuurii. Kävin katsomassa Gaudin rakennuksista Sagrada Famiglian, La Bottlan ja La Pedreran ja totesin, että miekkonen on joku ollut aineissa piirrustuksia tehdessään tai on muuten vain päästään vialla. Tässä La Bottla:
Kaikkein eniten mua kuitenkin viehätti barcelonalaisten tapa maalata seiniä. Kahviloissa oli hienot seinämaalaukset, ja jopa kauppojen ovien eteen vedettäviin peltisermeihin oli maalattu mielikuvituksellisia näkymiä ja hahmoja.
Ihmettelin myös Espanjan säävaihteluja. Ensimmäiset päivät Barcelonassa ja Valenciassa lämpötila heilui vajaassa kahdessakympissä, Madridissa mittari väitti lämpötilan olevan 27 astetta, ja seuraavana iltapäivänä Madridin lämpö romahti pikkuisen vain 9:ään asteeseen. Ihana pudotus, hrrr...
Tykkäsin myös siitä, miten kaduilla oli kaikkialla elämää. Isommilla kävelykaduille lukuisat katutaiteilijat viihdyttivät paikallisia ja turisteja. Kävelin myös satamassa katsomassa laivoja ja pienellä kirpputorilla tutkimassa antiikkiesineitä. Kahvilat ja terassit olivat täynnä mihin vuorokauden aikaan vain ja kaikkialta kuului äänekäs kataloniankielinen molotus.
Oli kyllä mukava reissu, vaikka lopussa vähän uuvuttikin. Aasiassa harjoitetut hermot tulivat tarpeeseen, mutten jaksanut oikein hermostua mistään. Jopa Katja huomasi mun uuden asenteen ja ihmetteli, miten suhtaudun niin rennosti kaikkiin ongelmiin. Jee olen oppinut jotain!
Espanja oli kyllä vänkä paikka ja kieli on ihana. Taas yksi paikka, johon haluaisin muuttaa asumaan...
Ja paskat! Alkumusiikin alkaessa sama euforinen urpohymy levisi mun kasvoille, ja se tuntui ihan samalta kuin ennenkin. <3
VastaaPoistaTämän voimalla taas uskottelen itselleni että sama homma se minulla on sitten kun vihdoin joskus sadan vuoden päästä pääsen keikalle.
Ihana entry! Mä rakastan sun kirjotustyyliä, kirjota useammin senkin lusmu!
Eihän sitä varmaksi voi tietää, mutta luulenpa ettet sulle käy sama juttu kun mulle...
VastaaPoistaJa kiitos. Oon viime aikoina ollut melko kiireinen lusmu ja läppärikin meni hajoamaan, mutta ehkä nyt uuden läppärin turvin saisin taas kirjoitettua useammin. :)