Tuskailua hajamielisyyden kanssa

Nykistä palattuani kuvittelin, että nyt loman jälkeen levänneenä tartun innolla rästiin jääneisiin kouluhommiin uudella motivaatiolla. Arvatkaa vaan, menikö ihan näin… Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut hommia tehtyä: suoritin ranskan tentin hyvällä menestyksellä, ja olen kirjoittanut noin 12 sivua kandityötäni. Materiaalini tosin alkaa loppua sivun päästä, ja minimisivumäärä on 20 sivua. Olipa taas hyvä idea valita aihe, jota ei ole tutkittu paljoa. Pitää yrittää keksiä jotain yleisempiä juttuja, jotka voi liittää aiheeseen… Aloitin myös koulussa uuden Ympäristövastuu-kurssin. Sinänsä kiinnostavaa ja luennoitsija on tosi hyvä, mutta tällä motivaatiotasolla en pysty pakottamaan itseäni istumaan luennolla ja kuuntelemaan. Käyn kuitenkin kiltisti palauttamassa harjoitustyöt ja kirjoittamassa nimeni nimilistaan joka kerta (saadakseni läsnäolomerkinnän) ja lähden sitten saman tien pois. Näin suurella tunteen palolla suoritan kanditutkintoni viimeistä kurssia.

Nykin aiheuttama jetlag jotenkin jumahti päälle niin, että unirytmini mukaan nukahdan vasta kahdelta yöllä enkä pääse sängystä ylös ennen kymmentä ilman tuskaa (eilen tosin nukahdin jo yhdeltä, vau edistystä). On kyllä ihanaa, kun neljältä koulusta päästessäni ilta ei olekaan jo melkein ohi, vaan jäljellä on vielä hulppeat kymmenen tuntia vapaa-aik… ei kun siis opiskeluun.

Nykistä palatessani mua odotti mailissa ilmoitus, että olen päässyt jatkoon AIESEC-järjestön Work Abroad –ohjelmassa, jonka kautta hain työharjoitteluun ulkomaille. Heti seuraavana päivänä maanantaina oli haastatteluihin valmistava seminaari, joka tuli todella tarpeeseen, kun muuten en olisi oikein tiennyt, miten valmistua haastatteluun. Tiistaina olin aamulla haastattelussa, jossa kolme haastattelijaa tenttasi multa turhan vaikeita kysymyksiä englanniksi (ok), ruotsiksi (o-ou) ja saksaksi (auts). Iltapäivällä oli vielä ryhmätyötesti, joka ei mielestäni mennyt ihan nappiin, mutta siedettävästi kuitenkin. Illalla kyttäsin sähköpostiani puoleen yöhön asti tuloksia odotellen, ja tulihan sieltä vastaus, että pääsin mukaan! (Ei sinänsä ehkä upea saavutus, sillä kaikki muutkin haastatteluvaiheeseen päässeet otettiin mukaan, mutta ainakaan ei tullut lisää hylkäämiskokemuksia.) Perjantaina kävin allekirjoittamassa sopimuksen, ja tällä viikolla lauantaina on edessä ensimmäinen ohjelmaan liittyvä koulutus. Ennen koulutusta mun pitää maksaa osallistumismaksu ja hankkia englannin-, ruotsin- ja saksankielentaitoni tasosta viralliset todistukset kielten professoreilta. Periaatteessa siinä pitäisi suorittaa joku testi, mutta mua yhden kurssin syksyllä 2006 opettanut enkun maikka kirjoitti kiltisti mulle pyytämäni excellent-tasoisen arvioinnin pelkällä sähköpostipyynnöllä ja saksan maikkakaan ei vaatinut muuta kuin tulemaan juttelemaan arvioinnin yksityiskohdista ihan suomeksi. Ruotsin maikkani oli häipynyt koulusta, joten siinä jouduin treffaamaan jonkun ennestään tuntemattoman professorin, joka teki mulle suullisen testin ”selvittääkseni, jos vaikka olet omaa arviotasi parempi” (no tiesin hyvin etten ollut). Mutta sainpa kuin sainkin kaikki, vaikken olisi yhtään jaksanut alkaa niitä metsästää.

Lauantain koulutuksen jälkeen pääsen sisään AIESEC:n työpaikkatietokantaan, josta saan alkaa etsimään mulle sopivaa paikkaa. En siis vielä tiedä, minne lähden (mutta haluaisin johonkin länsimaahan, Espanja ja Italia kiinnostaisivat eniten), milloin (paitsi että touko-elokuussa todennäköisesti) enkä kuinka pitkäksi aikaa (toivoin harjoittelun kestävän vähintään neljä kuukautta, mutta saa nähdä millaisia paikkoja löydän). Suunnitteluintoilijana sormeni tietenkin syyhyävät, että pääsen tietokannan kimppuun.

Olin viikonloppuna Riksussa, ja oli ihanaa nähdä ystäviä ja keskustella kipeistäkin asioista. Rakastan. Lauantaina oli Kaisalla hauskat shottisynttärit, joiden jälkeen jatkoimme todella yllätyksellisesti Seurahuoneelle. Ennen rakastin sitä paikkaa, mutta Honkkarin aikana sieltä on kadonnut paljon tuttuja ja tilalle ilmestynyt vain joitain 1991 syntyneitä, joiden keskellä tunnen itseni liian vanhaksi kyseiseen paikkaan. Nyt mua alkaa vain vituttamaan siellä melko nopeasti. Harmi, siinä meni viimeinenkin suomalainen yökerho, josta oikeasti tykkäsin.

Ihanista vaatteista huolimatta täytyy sanoa, että lempituliaiseni New Yorkista oli lentokentältä ostamani Twilight-kirja. Kävin ostamassa sarjan kaikki kirjat ja olen jäänyt totaalisesti koukkuun 500 sivun päivärytmiin, jonka mahdollistaa uusi, mielenkiintoinen unirytmini. Olen nyt lukenut sarjan neljättä ja viimeistä kirjaa muutaman sata sivua, ja tekisi mieli lukea koko ajan, kun on niin jännä kohta menossa. Asiassa on vain pikkuriikkinen ongelma… Olin eilen puolisen tuntia yksin työpisteessä niin, ettei mulla ollut mitään tekemistä, joten viihdytin itseäni lukemalla kyseistä kirjaa. Niinhän siinä toki kävi, että siellä työpöydälläni se on edelleen… Ja seuraava varma työvuoroni on 23.4. TUSKAA! Onko kukaan menossa lauantaina Hartwall-areenalla katsomaan lätkää? Elättelen toivoa, että ex-kämppikseni olisi menossa silloin töihin ja voisi käydä hakemassa kirjani, jotta voisin noutaa sen sunnuntaina. Tekisi mieli mennä nyt heti Itäkeskukseen ostamaan uusi kirja, mutta ehkä nyt yritän jaksaa odotella sunnuntaihin.

Olen muutenkin ollut ihan mahdottoman hajamielinen viime aikoina, kun on ollut niin paljon hommaa ja monta asiaa yhtä aikaa mielessä;
1) Olin viikonloppuna Riihimäellä äidin luona, ja muistin siellä sunnuntaina viime hetkellä, etten ole tulossa käymään muutamaan viikkoon ja että olisi hyvä ottaa jotain vaatteita mukaan, ellen halua hengata Espanjassa villapaidassa ja talvisaappaissa. Unohdin toki shaverini ja muitakin tavaroita Riksuun, joten pitäisi mennä ostamaan uudet sellaiset.
2) Tiistaina töissä vaihdettuani vaatteet heitin laukkuni kaappiin ja laitoin oven kiinni ja lukkoon. Siinä vaiheessa muistin, että muuten hyvä, mutta avaimeni (kuten myös puhelimeni, lompakkoni, matkakorttini, kulkukorttini, takkini, ulkokenkäni jne.) ovat siellä kaapissa sisällä. EI NÄIN! Onneksi talosta löytyi huoltomies, joka tuli pihdeillä vääntämään lukkoni säpäleiksi, jotta saisin tavarani ulos.
3) Kuten jo mainitsin, jätin sen kirjani töihin.
4) Muistin aamulla herätessäni, että mun piti maksaa se ulkomaanharjoitteluni osallistumismaksu viimeistään huomenna, enkä ole saanut viikonlopun koulutusseminaarista mitään tietoa juuri siksi, etten ole maksanut.
5) Ai niin joo voisi myös tehdä läksyt sille parin tunnin päästä alkavalle luennolle…
6) Ai niin mun piti kirjoittaa kandityötä tänään aamulla, eikä katsoa huippumallia ja kirjoittaa blogia.