Ensimmäinen

Kuukausi ja yhdeksän päivää sitten palasin viiden kuukauden reissultani Aasiasta. Tunsin tarvettaa aloittaa alusta uuden blogin kera, joten tässä sitä ollaan (ulkoasua en jaksanut uusia, mihinkäs hyvää vaihtamaan).

Eräänä krapulaisena sunnuntaina keräsin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Puotilaan. En tullut jäädäkseni, joten raahasin mukaani vain kaksi matkalaukkua, yhden laatikon talvivaatteita ja toisen astioita. En ottanut mukaani telkkaria, koska yritän välttää turhaa ja epäkehittävää TV:n tuijottamista (idea ei kuitenkaan estä mua tuijottamassa Huippumalli haussa:n ja Gossip Girlin kaltaisia aivottumuussarjoja netin kautta). Muutin kämppään, jonka vuokraamisesta olin sopinut Hong Kongista käsin netin kautta ja jota en koskaan ollut nähnyt, kaupunginosaan jossa en ollut koskaan käynyt (muuton jälkeisenä maanantaiaamuna oli jännää etsiä metroasemaa). Kalusteita mulla on muutama vuokranantajan jättämä ja lisäksi omia virityksiä, kuten pinotuista muovilaatikoista kasaamani yöpöytä. Kotona ollessani hengaan enimmäkseen sängyssä ja huomaan viihtyväni autiohkossa yksiössäni itähelsinkiläisessä lähiössä varsin hyvin.

Mulla on ollut tässä periodissa koulua varsin vähän, sillä markkinointitutkimuksen luennot turhiksi todettuani olen käynyt vain ranskan tunneilla. Seminaarikokoontumisiinkaan en ole jaksanut kahta kertaa enempää mennä, joten luentoviikkoni on kutistunut kahteen luentoon viikossa. Pari ensimmäistä Aasiasta paluuni jälkeistä viikkoa menivät inhoyökenkestä-tasoisella koulumotivaatiolla, mutta nyttemmin opiskelut ovat alkaneet onneksi taas lutviutumaan. Kandityö on ihan hyvässä vauhdissa (materiaalit on kerätty ja aion maaliskuun puolella aloittaa kirjoitusurakan, joten uskon ehtiväni ensimmäisen version deadlineen 1.4.) ja kuivan ja tylsän markkinointitutkimuskurssin harjoitustyöt on tehty sekä palautettu, ja huomista tenttiä varten materiaalit luettu. Puolentoista viikon päästä maanantaina alkaa uusi periodi, ja sitä ennen en aio tentin jälkeen enää evääni heilauttaa koulun eteen. Uudessa periodissa vielä yksi uusi kurssi (Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu liiketoiminnassa vai mikä se nyt oli) ja seminaarityö loppuun, niin kanditutkintoni alkaisi olla pulkassa.

Paluuni jälkeiset pari viikkoa tein koulun rinnalla kuusipäiväistä työviikkoa, joten vapaa-aika oli melko tuntematon käsite, mutta nyttemmin työmenot ovat tasaantuneet pariin kolmeen iltaan viikossa, ja olen onnistunut löytämään viiden luentovapaan päivän joukosta aikaa muullekin kuin opiskelulle. Olen tehnyt useita pitkiä kävelyretkiä lähistölle tutustuakseni uuteen kotiseutuuni. Kamera on ollut reissuilla taskussa ja paljon kauniita maisemia on tullutkin tallennettua.

Olen hakenut kahta kesätyöpaikkaa Suomesta (toisesta ei ole kuulunut mitään, joten tuskin pääsin), muutamaa IAESTE-harjoittelupaikkaa Saksasta ja Espanjasta (en päässyt jatkoon) ja olen mukana vielä toisenkin järjestön ulkomaille suuntautuvassa harjoittelupaikkahaussa. Sieltä on kuulumisia tiedossa vasta maaliskuun puolella, joten ei siitä sen enempää vielä. Parista viime vuodesta poiketen tänä vuonna en stressaa melkeinpä ollenkaan työnhausta. Honkkarissa oppimani kyllä-se-siitä-suttaantuu-asenne auttaa. Jos en muuta keksi, niin lähden karkuun ulkomaille. On myös rahattomuusvaihtoehto eli mökillä lusiminen äidin seurassa. Katsotaan.

Huomenna perustorstai: aamulla astangajoogaa luvattoman aikaisin (mua ei vaan ole luotu heräämään niin aikaisin, että olisin jo kahdeksalta ihmisten ilmoilla), päivällä tentti ja illaksi töihin. Mutta kah, kuukauden kohokohta odottaakin perjantaina: lähtö yhdeksäksi päiväksi New Yorkiin! Odotan museoita, shoppailua, Central Parkia, arkkitehtuuria, suurkaupungin humua ja valokuvausta. Ja sitä, että pitkästä aikaa näen Eben Hong Kongista, Nadjan Saksasta ja Riikan Riksun kilpailijakaupungista. Ihanaa! Toivottavasti äiti (jonka kanssa matkustan) ehtii vielä parantua superflunssastaan ja kaikki menee muutenkin hyvin.

Alan pikku hiljaa parantua paluuni jälkeisestä kulttuurishokista, jossa olen setä/täti Ogbergin mukaan edennyt honeymoon-vaiheesta kriisivaiheen kautta palautumisvaiheeseen. Viimeistä mukautumisvaihetta odotellessa... Olo tuntuu siis jo paremmalta, mutta vieläkin välillä kuulumattomuuden, merkityksettömyyden ja turhautumisen tunteet nostavat päätään. Tämäkin kevät on vain ohimenevä välivaihe, jossa väännän kandintutkinto väkisin valmiiksi. Sitten on koulu vähäksi aikaa ohi (aion pitää ainakin yhden välivuoden ennen maisterintutkintoon jatkamista). Vuokrasopimuksenikin loppuu 15.5., ja sen jälkeinen eloni on vielä auki. Ajatus tuntuu suunnittelijaluonteeni huomioon ottaen yllättävän hyvältä. Vapaalta.